perjantai 17. heinäkuuta 2020

Vänö

Aamulla nautimme ihan rauhassa aamupalan ja lähdimme lipumaan kohti Vänön saarta.  Edelleen kaunis keli hellii meitä ja asteita on riittävästi (en ole katosonut). Saavuimme hyvissä ajoin, koska matka ei ollut pitkä. Suunnilleen 1,5h ja ehdimme tapaamaan tuttuja, jotka olivat Vänössä yöpyneet telttamajoituksessa, hyvää retkeilykeli onkin.


Laituri täyttyi nopeasti ja osa joutui jättäytymään pois. Koronakesä näkyy tällä, kun ei ulkomaille niin...

Sininen korento


Vänö kuluttuuritalo, jossa voi pelata pingistä sekä jonkinmoinen kirjasto tai lukupaikka.









Myyn juomatauko My Bottlen korkista.




Hieno Vänön kappeli, jos asuisi täälläpäin, ehdottomasti häät täällä :D (jos olisi menossa;)





Aikanaan saarelle haaksirikkoutuneen veneen keulasta otettu ja hän on kappelinkin rakentanut kiitoksena pelastautumisestaan. Löytyisikö tällaista tahtoa vielä nykypäivänä?


Kameran laukaisimen asettelua, mahtuuko rouva kuvaan myös? Ehkä 😆






Hieno uimaranta saaren toisella puolella, vesi oli hieman viileää (ei siis uimaan) 


Tai no, Myy meni ihan itse.


Lapsetkin huomioitu


Tällaisesta Datsunista tulee muistoja, huippuhieno auto.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti