Päiviä kaupungissa – kesää odotan
Kaupunki hengittää vielä kevään viimeisiä henkäyksiä. Kadut ovat täynnä kiirettä, mutta jossain siinä kaiken keskellä kuljen minä, hieman hitaammin, hieman kevyemmin. Auringonvalo viipyy jo pidempään talojen seinillä, kuin muistuttaen: odotus on melkein ohi.
Asfaltti on lämmin jalkojen alla, ja tuuli kantaa mukanaan lupauksen jostakin pehmeämmästä. Puistojen nurmi vihertää varovasti, kuin arasti heräävä ajatus. Ihmiset istuvat penkeillä, kasvot kohti valoa, aivan kuin keräisivät talteen jokaisen säteen, jokaisen hetken.
Ja jossain kaiken tämän keskellä huomaan jotain pientä, melkein huomaamatonta—sydänkuviot seuraavat minua. Ne piirtyvät kahvikupin pintaan, heijastuvat näyteikkunoista, ilmestyvät ohikulkijoiden hymyihin. Kuin kaupunki itse kuiskaisi, että kesä ei ole vain vuodenaika, vaan tunne, joka kulkee mukana.
Kaupungin äänet ovat muuttuneet. Niissä on keveyttä, naurua, elämää, joka kurottaa kohti kesää. Terassit täyttyvät, pyörät rullaavat kevyemmin, ja ikkunoista leijuu ulos musiikkia, joka tuntuu lupaavan enemmän kuin osaa sanoa.
Minä odotan kesää pienissä hetkissä. Aamukahvissa avoimen ikkunan äärellä. Illassa, joka ei vielä pimene. Valossa, joka viipyy iholla hetken pidempään.
Päivät kaupungissa kuluvat, mutta eivät katoa. Ne kerrostuvat muistoiksi, joissa on lämpöä jo ennen kuin kesä on edes saapunut. Ja minä tiedän—kun se viimein tulee, se tuntuu tutulta. Kuin olisi ollut täällä koko ajan, hiljaa odottamassa kanssani.
Elämän kiireettömyyttä terveyttä muistaen. https://fogwellness.gumroad.com/l/xcxuo














































