maanantai 13. maaliskuuta 2023

Kevättä kohti

Kevään ensimmäinen mökkimatka kävellen jään yli suoritettu (11-12.2023). Tätä matkaa saa pian taittaa veneellä (huippua) ja toivon mukaan pian kesätuulet lämmittävät poskia, eikä pakkanen. Norra Vallgrundin venesatamasta on melko tarkasti mitattuna kilometrin kävely saareen. Sopivaa rämpimislenkkiä raskasta pulkkaa vetäen. Krister sai kunnian ottaa päävastuun pulkan vetämisestä. Varusteet painavat kieltämättä melko paljon, vesimäärä painavin lasti, ei rouvan vaatteet tai herkkueväät.




Sunnuntai-aamun auringonpaisteessa kävimme tiloja läpi ja kaikki vaikuttaa olevan kunnossa. Keväällä päästään taas jatkamaan pientä pintaremonttia.






Pientä kaaosta ja maalausta vailla, suunnittelutyöryhmä paikalla.





Kyllä, välillä tulee myös syödä. Nalle ainakin on sitä mieltä, että eväät ovat kohdillaan.




Lauantai-illan hämärtyessä kävimme vielä ihmettelemässä jäällä monenlaisia jalan/tassun/käpälän jälkiä. Luontotietous ei riitä tietämään, mitkä eliöt ovat mökin pihapiirissä käyneet.













Päivän lopuksi kyyneleet vierivät poskille. Maa on kaunis ja sydän meillä kovin surullinen. Isäni elämä päättyi 1.3.2023 ja perheen surutyö on syvä. Säveltäjä Kari Rydman, lasteni setä, on säveltänyt sävelen "Niin kaunis on maa". Tämä laulu soitettiin isäni hautajaisissa viimeisenä jäähyväisenä. Elämä jatkuu meissä ja isäni odottaa meitä tuolla jossain...




Rest In Peace my father 💔