Päiväretki Sommarön linnakkeelle

 Aamiainen helteisen yön jälkeen maistuu pöydästä käsin myös perheen pienimmillä. Kesällä rikotaan sääntöjä myös tässä asiassa (kuten siinä, että yön tunteina kiivetään sänkyyn viereen nukkumaan).

Suunnittelilla on päiväretki Sommarö Forteen. Laskimme tänään, että kesälomaa on kaksi viikkoa jäljellä, se täytyy nyt käyttää jokseenkin harkiten.

Matka ei ole pitkä ja aamupäivän lempeässä pienessä tuulessa, lähes aallottomassa säässä on hyvä ajella.

Heti rantaudutta saimme seuraa, mutta onneksi oli vain ohikulkumatkalla.

Vesi Sommarön rannalla on uskomattoman silkkisen lämmintä, kirkasta ja puhdasta. Se ympäröi ihoa lempeästi kuin lämmin kesähuopa, eikä kylmän säväystä tunne missään kohtaa. Veteen astuessa ei tarvitse epäröidä – se kutsuu luokseen pehmeästi ja rauhoittavasti.

Pohja on kuin pehmeää, hienojakoista kimaltelevaa samettihiekkaa, jossa jalat uppoavat kevyesti. Ei kiviä, ei levää, ei yllätyksiä – vain tasaista, lempeää merenpohjaa, joka tekee vedessä kävelemisestä nautinnon. Aallot ovat matalia, melkein huomaamattomia, ja meri avautuu edessä laajana, tyynenä maisemana, jossa taivas ja vesi kohtaavat kirkkaassa horisontissa.

Sommarön merimaisema on hiljainen, levollinen ja sykähdyttävä. Lokit liitävät taivaalla, ja kauempana saarten siluetit piirtyvät taivaanrannan pastellia vasten. Tämä on paikka, jossa kesä tuntuu pysähtyvän – ja ihminen saa hetken olla täysin läsnä. Tähän voisin jäädä.

Sydämet seuraavat minua kaikkialla, myös täällä.

Kotimatka koetuksena – pohjoistuuli näytti voimansa

Iltapäivän lämpö ja lempeä meri Sommarössä vaihtuivat nopeasti aivan toisenlaiseen tunnelmaan kotimatkalla. Pohjoistuuli alkoi yltyä yllättäen, ja pian se puhalsi jo melko kovaa. Aallokko nousi nopeasti, ja Buster sai osakseen kunnon keikutuksen – pauketta ja pärskeitä kuin parhaassakin tivolilaitteessa.

Koirat eivät olleet tilanteesta kovin innoissaan. Ne yrittivät pysyä paikoillaan, mutta katseista näki, että matka oli heille pieni koettelemus. Myös rouva puristi penkkiä tiukasti – ei ehkä pelosta, mutta varmuuden vuoksi. Jokainen aalto tuntui selkäpiissä asti.

Kuvaaminen jäi tällä kertaa haaveeksi. Kameraa ei olisi pystynyt pitämään vakaana, saati kaivamaan esiin ilman että jotain olisi lentänyt mereen. Keskityimme vain siihen, että pääsemme perille – ja pääsimmehän me.

Kotilaiturille päästyämme olo oli helpottunut, ja päätimme palkita itsemme hyvin ansaituilla herkuilla. Vaikka kotiinpaluu oli vähän ronskimpaa sorttia, jäi päivästä mieleen ennen kaikkea se, miten kaunis ja lämmin Sommarön meri voi olla – ja miten arvaamaton luonto on myös parhaana kesäpäivänä.

Varsinainen seikkailu palkitaan hyvälla päivällisellä. Voikukkaa, tortillaa, vohvelia...

Lopuksi vielä hetki iltavedessä – ilman saunaa

Päivän päätteeksi pulahdimme vielä iltauinnille. Tällä kertaa saunaan ei menty lainkaan – mikä on meillä melkoinen harvinaisuus. Mutta meri oli niin lämmin ja ilma edelleen kuin tropiikissa, ettei löylyä edes kaivannut. Vesi hyväili ihoa päivän jälkeen kuin viimeinen rauhoittava halaus.

Edessä on kuuma yö, eikä talo juuri viilene, vaikka ikkunat ovat selällään. Taidamme siirtää patjat olohuoneen lattialle, missä iltatuuli pääsee edes vähän kiertämään. Lattianrajassa on yleensä viileintä – ja jos ei muuta, niin ainakin tunnelma on rento ja kesäinen.

Tällaiset päivät jäävät mieleen. Ne, joissa on lämpöä, yllätyksiä, luonnon kauneutta ja pieniä koettelemuksia, jotka myöhemmin jo hymyilyttävät. Kesä elää hetkissä – ja tänään niitä oli monta.

Heinäkuun helteet ja mökkeilyä saaristossa

 

Juhannusruusut myöhässä ja mustikatkin viivyttelevät – viileä kesä näkyy luonnossa.

Heinäkuu on jo pitkällä, mutta luonto kulkee tänä vuonna aivan omaa aikatauluaan. Juhannus tuli ja meni, mutta juhannusruusut avasivat nuppunsa vasta sen jälkeen. Monelle tämä rakas juhannuksen symboli on merkki keskikesästä – nyt se kukkii vasta, kun kalenterissa siirrytään keskelle heinäkuuta. Kukkien tuoksu on silti yhtä huumaava kuin aina, vaikka ajoitus on myöhäinen.

Viileä ja sateinen alkukesä on hidastanut kasvien kasvua kautta linjan. Metsissä mustikanvarvut vihertävät kyllä lupaavasti, mutta tarkemmalla katselulla huomaa, että niissä ei näy vielä pieniäkään raakileita. Ne tutut siniset pallot, jotka yleensä alkavat jo tähän aikaan näkyä, antavat odottaa itseään. Tuleva sato mietityttää ja saammeko talveksi puuron päälle sinistä herkkua?

Vielä heinäkuun alussa oli sadepilveä ja onneksi nyt 13.7 olemme saaneet nauttia useasta hellepäivästä kotisaaressamme Mjöskärissä.

Naapurimökin Lupiinit kukkivat kauniisti. Harmi, etteivät ne ole suotavia pihakasveja.

Kuumat yöt ja yöllinen luonto – unettomuudessa on joskus taikaa

Kesäyöt ovat nyt lämpimiä – ehkä vähän liiankin. Kuumuus valuu mökin ikkunoista sisään, ja uni on katkonaista. Herään yöllä monta kertaa, hiki otsalla, lakanat rutussa. Ennen se olisi ärsyttänyt, mutta täällä luonnon keskellä se ei tunnu niin pahalta.

Yöllä luonto on uskomattoman kaunis. Hämärä ei koskaan muutu täysin pimeydeksi, ja maisema verhoutuu siniharmaaseen pehmeään valoon. Sydämet alkavat sykkiä vähän rauhallisemmin, kun katsoo merelle ja kuulee hiljaiset loiskahdukset – kalat hyppivät veden pintaan, ja niiden liikkeet rikkovat muuten niin tyynen pinnan.

Lintujen yölliset äänet, oksissa havisevat tuulenhenkäykset ja satunnaiset eläinten rapistelut luovat omanlaistaan konserttia. Aamuyöstä usva nousee veden päälle, ja kaikki näyttää hetken ajan satumaiselta.

Vaikka uni katkeaa ja silmät aukeavat kerta toisensa jälkeen, en koe olevani varsinaisesti väsynyt. Päinvastoin – on kuin keho ja mieli tietäisivät, että juuri nyt kannattaa olla hereillä. Tällaisia hetkiä ei saa silloin, kun elämä kulkee aikataulujen mukaan.

Ehkä kuumat yöt ovatkin lempeä muistutus siitä, että luonto kutsuu meitä myös silloin, kun muut vielä nukkuvat.

Hyppiviä kaloja on mahdotonta saada kameraan tai ainakin hyvin hankalaa. Loiskahduksesta renkaat vedessä vain nähtävissä.

Viime kesänä maalattu majakka on vielä hyvässä kunnossa.

Myy väsyy helteestä ja ei jaksa enää seurata meidän puuhailuja. Makoilee keskellä pihaa.

Sahattu puita, maalattu vessoja ja ulkovajaa... 

Väliin ruokailua ja perunastakin löytyi se sydän, aika kummallista kyllä.

Metsän puoleinen kakkoswc sai uuden värin pintään 13.7.2025. Kovin hellepäivä lähelle +30. Uimavedet siitä huolimatta edelleen +18 rannassa (eli uimasyvyydessä varmaankin vain noin +16).

Kyllä välillä sisällekin maltetaan mennä, mutta vain lyhyeksi aikaa :)

Valmis "aurinkoWc"

Pikkupenkki myös

Surullinen vino laituri on käyttökelvoton. Paikallaan olisi laittaa uusi, budjetti vain vähän tiukilla nyt moiseen hankintaan. Hyviä ehdotuksia hakusessa...

Kristerin nuoruuden kädentaitojen taidonnäyte. 

Kuuma on, mutta Nalle pyrkii osallistumaan ihan kaikkeen, mitä mamma saakaan päähänsä tehdä.

Tänä kesänä vesi on melko roskaista ja kylmää.

Kaunis hellepäivä päätyy hymyyn, pieni vilvoittelu naapurin paattivajan terassilla helpotti oloa. Seuraavaksi jokailtaiseen rantasaunaan ja nukkumaan. Kyllä kelpaa.