Mökkiarki ilman filttereitä

 

Kaikkea sitä, mitä ei yleensä näytetä

Kun mökkikuvia selaa somessa, vastaan tulevat usein auringonlaskut, tyynet järven/merenselät, kukkivat pihat ja kauniisti katetut kesäpöydät. Ne ovatkin osa mökkielämää – parhaimmillaan hyvin suuri osa sitä.

Mutta mökkielämä on myös paljon muuta.

Se on tiskivuoria, halkojen kantamista, rikkaruohoja kukkapenkeissä, sateen kastelemia terasseja ja keskeneräisiä projekteja. Se on maalia vailla oleva seinä, rikkoutunut laituri, jatkuva tavaroiden siirtely paikasta toiseen ja loputon lista pieniä korjaustöitä.

Tämän postauksen kuvat kertovat juuri siitä puolesta. Kaunistelemattomista hetkistä, jotka harvoin päätyvät kansikuviin tai kesäisiin unelmapostauksiin. Silti ne ovat osa sitä todellisuutta, joka tekee mökistä mökin.

Mökki ei ole täydellinen. Eikä sen tarvitsekaan olla.

Juuri pienet rosoisuudet, kuluneet pinnat ja arkiset askareet tekevät siitä paikan, jossa elämä saa näkyä. Paikan, jossa ei tarvitse suorittaa eikä tavoitella täydellisyyttä.

Näissä kuvissa on vähemmän mökkiglamouria ja enemmän oikeaa mökkielämää. Ja ehkä juuri siksi ne kertovat kesästä kaikkein rehellisimmin.

Kesällä on aikaa touhailla kaikenlaisia käden työn projekteja niin maalaushommia (taloja ja kiviä) sekä kutomista. Tässä tulossa tyttärelle kynsikkäät syksyä varten. 

Juhannuksena aloitettu "ihmisvaraston" terassin öljyämisprojekti jatkuu aina vain. Puupinta on hyvin hyvin kuiva ja imee öljyä. Ei taida riittää kaksikaan kerrosta.

Päättäväisenä silti hommaa jatketaan.

Jääköön tämäkin otos pieneen kokoon, Krisun jalat hoidetaan Lipstikkakylvyllä saunan terassilla. Auttaa kuulopuheiden mukaan turvotukseen. Täytyy kyllä todeta, ettei huomattu vaikutusta. Virkistää tuo muuten kyllä.

Nämä kaverukset seuraavat joka paikaan, välillä ovat aivan uuvuksissa. Eikö jo voitas hetki vain olla ja makoilla (hyvin harvoin).

Juhannuskylpyjen jälkeen saunan pikasiivousta. Hiiren pyydykset piilossa sohvan alla, myyriä ainakin on pomppinut pihassa kiitettävissä määrin. 

Saunan ulkopuolelle kyhätään ulkosuihkua. Pieni näennäinen näkösuoja merellepäin. Ikeasta tilasin ihan kohtuullisen oloisen säleikön, jota voi kevyesti siirtää sivuun. Aika näyttää, miten suihkusäleilkkö kestää ja palvelee.

Mökillä kaikki käytetään loppuun saakka hyödyksi. Kukka-amppelin rikkinäinen osa piiloonpäin. Ei menoa haittaa ja on kukkien juuriin ainakin ilmanottoaukko kunnossa.

Voin kuvitella, kuinka paljon työtä on hienoissa kotipuutarhoissa. Tämä pieni kukkapenkki rehottaa lähes samantein, kun sitä on hieman nyppinyt. Rikkaruohojen villi maa. Välissä kasvaa ruohosipulia, tilliä ja lipstikkaa. Niitä on välillä vaikea löytää. Voi olla, että välillä salaattipöydässä on myös ihan perus ruohoa.

Tämä projekti on jo viimekesästä lähtien ollut keskeneräinen. Ehkä se tänävuonna valmistuu jonkinmoiseksi. Ei siitä varmasti kaunis tule, mutta helpottanee mökkirantaan laiturointia.

Vanohja laiturin laudanpätkiä otetaan hyötykäyttöön ja kyllä ne nakutellaan kiinni uuteen laituriversioon.

Hox, vihreä pesuvesi. Ei oltu ehditty (tai hoksattu) pestä rännejä talven jäljiltä ja lisäksi värjäävää siitepölyä on ilmassa runsaasti. Keräämme varaston katon vedet vesisäiliöön, josta kannamme saunalle pesuvedet. Pakko tyytyä tähän. Kaivo meillä on, mutta sitä kuravettä en käyttäsi edes siivoukseen. Saarielämän huonoja puolia, vaikka vettä on meressä ympärillä, ei sitä kaikkeen voi käyttää.

 Se keräyssaavi.

Saunan edustan puskat pitäisi kipeästi parturoida, meri ei enään oikein näy.

Juomille oma maakuoppa/viinikellari. Pysyy helteelläkin yllättävän viileänä.

Siellä se kasvihuonekasvimaakyhäelmä näkyy.

Eikö jokaisessa taloudessa ole jokin varasto, jonne lykätään "kaikki" ???

Kävin kurkistamassa, tomaattien alut ovat elossa.

Vanha pihakeinu maalattu viimekesänä, hieman ruosteväri tulee valkoisen spraymaalin läpi. Kunhan ehtisi pehmusteet hakea leikkimökistä ja sen lisäksi vielä istuakin siinä. Tuossa tulee muuten parhaimmat päiväunet, mitä on mahdollista saada. Sitten, kun niistä ehtii nauttia.

Komean vajan takana on sitten joskus viedään pois paikka.

Ratkaisu se on tämäkin. Kaksi perinteistä ulkohuussia, ei polttavaa tai kompostoivaa versiota. Vanhat kunnon puulatatikot. Vuorotellen vessojen käyttö ja ehtii viimekesän tavara maatua huolella yli vuoden ajan. Täytyy sanoa, ettei meillä arvota kumpi tyhjää vessan. Taitaa jäädä joka kerta isännän hommaksi.

Terassi öljytty osittain, tuo romukasa oikealla odottaa siirtoa niin homma voi jatkua. Kuva otettu hieman erikoisella tyylillä. Mökki ei aivan realistisen muotoinen.

Meistä ei kumpikaan ole puuseppä tai erityisen taitava rakentelemaan asioita, mutta tälläinen kyhäelmä on rakennettu saunapuiden suojaksi.

Pihavarastossa on kaikenlaista rojua ja kaksi ruohonleikkuria. Ei sitäkään hommaa tarvitse arpoa, molemmat voivat osallistua. Kätevä roskis meillä. Kerätään keittiöjätteet isompaan säkkiin ja samaiseen vajaan roikkumaan katosta. Siten eivät hiiret ja muut elikot pääse kaivelemaan roskia. Ainakaan tähän saakka eivät ole päässeet sitä tekemään. Joku nokkela sinnekin ehkä reitin vielä löytää.

 Kaasu ja palohälyttimet löytyy mökistä. Valitettavasti vielä ainakin meillä on riskilaitteet kaasuliesi ja kaasujääkaappisysteemi.

Anopin keramiikkakaloja en ole hennonnut poistaa seinältä.

Lämmitysjärjestelmiä, siirrettävä kaasulämmitin ja kiinteät takka sekä Safire.

 Tärkeä päävirtakytkin aurinkopaneeleille, jotka antavat virtaa televisiolle, valaisimille sekä tärkeälle tietokone- ja puhelinlataukselle.

Anopin juttuja muutakin, kuin ne kalat.

Kristerin puuveistos joskus ala-asteella. Ei tällaisia voi nakata pois.

Syksyn tullessa piha pimenee ja pienet Clas Ohlsonilta ostetut aurinkokennovalot osoittavat tietä mm. ulkovessaan.

Kaaosta keittiössä, vesijärjestelmämme.

Lähes kaikki ruoka, jota syömme tulee grillin kautta.

Se vanha kaasuhella, joka ehkä on tosiaan jo aito turvallisuusriski. Vakavasti olemme harkinneet aurinkoenergian lisäämistä ja kaikkien systeemien vaihtoa aurinko-akkukäyttöiseksi.

Lupiineilla on rauha kasvaa.

Mökkiverkkareissa on hyvä olla.

Varastot pursuaa täälläkin. Mahtaako kenelläkään olla varastoot aina huippuhyvässä järjestyksessä?

Safiren "menovesipaikka" on ulkona. Nyt jään kovasti miettimään kaadetaanko tuonne diseliä vai mitä, mutta jotain ikävän hajuista kuitenkin.

 Joo kuva saa jäädä pieniksi, aito mökkirähjä emäntä.

Myykin on hieman rähjässä kuosissa.

Perusasioissa riittää työtä, vesisaavi on pakko pestä toistamiseen. Siitepöly ja kaiketi ne likaiset rännit ovat lianneet saavin huonoon kuntoon. Nyt vain seuraavaksi vesisateita odottelemaan. Pesuvettä ei muuten saada lisää.

Mitään erityisen ihmeellistä ei "kulissien takana" tapahdu, mutta arkista aherrusta mökillä ja kaikki ei ole aina nättiä, helppoa, kevyttä tai kivaa. 

Juliana vesillä, juhannus saaressa!

 Viime kesänä Juliana oli sisällä hallissa ja nyt se on vesillä jälleen. Kuinka paljon sillä tänä vuonna purjehditaan jää kovin isoksi ???? Kävimme ennen saarijuhannusta veneellä ja muistoja aikaisemmista matkoista tulvi mieleen. Haikeaa, mutta samaan kuin ennen on ollut, emme enää varmaankaan voi palata...

Purjehdus – kaunista ja työlästä

Purjehdus näyttää rannalta katsottuna usein vaivattomalta. Valkoiset purjeet täyttyvät tuulesta, vene liukuu veden pinnalla lähes äänettömästi ja horisontti avautuu loputtomana edessä. Se on kaunista katseltavaa, ja parhaimmillaan myös purjehtijan kokemus on juuri sitä – vapautta, rauhaa ja yhteyttä luontoon.

Todellisuudessa purjehdus on myös paljon työtä.

Köysien selvittelyä, purjeiden nostamista, säätämistä ja laskemista. Sään seuraamista, reittien suunnittelua ja jatkuvaa valppautta. Satamaan saapuminen ei aina ole yhtä sulavaa kuin elokuvissa, varsinkaan silloin, kun tuuli päättää näyttää voimansa. Purjehtija oppii nopeasti nöyryyttä luonnon edessä.

Silti juuri tuo työn ja kauneuden yhdistelmä tekee purjehduksesta niin ainutlaatuista.

Monesti ajatukseni palaavat vanhoihin Ahvenanmaan matkoihin. Kesäaamuihin, jolloin meri oli lähes peilityyni ja aurinko nousi hitaasti saarien takaa. Päiviin, jolloin tuuli vei venettä eteenpäin juuri sopivasti ja saaristo avautui mutka mutkalta uusina maisemina.

Muistan pienet vierassatamat, kallioiset rannat ja ilta-auringon, joka värjäsi veden kultaiseksi. Muistan myös sadepäivät, vastatuulen ja ne hetket, jolloin kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan. Mutta juuri nekin ovat osa tarinaa.

Ahvenanmaan saaristossa on jotakin erityistä. Siellä aika tuntuu kulkevan hitaammin. Meri, sileät graniittikalliot ja lukemattomat saaret luovat maiseman, joka jää mieleen vuosikymmeniksi. Jokainen satama oli pieni seikkailu ja jokainen päivä toi mukanaan uusia näkymiä.

Vuosien myötä monet yksityiskohdat unohtuvat, mutta tunne säilyy. Tunne siitä, kun vene kulkee tasaisesti tuulen voimalla. Tunne suolaisesta merituulesta kasvoilla. Tunne vapaudesta, jota ei oikein löydä mistään muualta.

Purjehdus on kaunista. Se on myös työlästä. Ehkä juuri siksi se jättää niin vahvoja muistoja.

Ja kun kesäiltaisin katson merelle, ajatukset purjehtivat usein takaisin Ahvenanmaan vesille, vanhoihin matkoihin ja niihin hetkiin, jotka ovat jääneet pysyvästi sydämeen.

❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤

JUHANNUS SAA TULLA

Perinteistä juhannuksen viettoa Mjöskärin saaressa raippaluodossa. Tämä vuonna sää ei hellinyt yhtä makoisasti kuin viimevuonna. Parhaimmillaan lämpö kävi noin 20 asteen tienoilla Viileä tuuli välillä puhalsi. Uimavesi vain +16. Juhannusruusut kukkivat. Saaressa vieraana poika Jon. Naapurimökissä sukua perinteiseen tapaan paikalla 5 sukupolvea. Juhannuksen vietto alkoi aattoaamun Terhin pilatestunnilla.

Perinteinen juhannussuihkulähde, voisi vaikka kolikkoa tuonne nakella. Toisiko lisää onnea?

Tunnustan, en vielä käynyt uimassa. Vesi 16-17+ edelleen, vaatii hieman sisuuntumista "pehmeällä kaupunkilaisella"-

Isolla talolla suku koolla.

Miika ja Taru suvun perinteisessä yhteisruokailussa. Nyyttäriperiaatteella jokavuotinen kokoontuminen. Samaa tapahtuu huvilakauden päättäjäisissä.

Suvun vanhimmatkin saaressa.

Tämä kesä ei tunnu olevan yhtä lämmin kuin viimekesä. Illan tullen saa villapaitaa päällensä kiskoa.

Tiina on ollut isolla veneellä <3

Ei omaa napsulasia, kekseliäs ottaa korkitkin käyttöön.

Nuoriso piilossa saaren takana Mjöskärin purjehdusseuralla.

Juhannuksen laituritanssit käynnistymässä.

Kun yksi juhannus taas päättyy

Yksi juhannus on jälleen jäänyt taakse. Päivät, joita odotettiin ehkä viikkoja, menivät ohi yllättävän nopeasti. Keskikesän valo, kiireettömät illat, saunan lämpö ja grillin tuoksu ovat nyt vain muistoja, jotka kantavat meitä kohti loppukesää.

Juhannuksen jälkeen mökkipiha näyttää hieman erilaiselta. Vieraat ovat lähteneet, pöydät siivottu ja juhlan äänet vaienneet. Luonto jatkaa omaa rauhallista kulkuaan, vaikka ihmisten juhla on päättynyt.

Jäljelle jää kuivunut kukkaseppele. Vielä muutama päivä sitten se oli täynnä värejä, tuoreita kukkia ja juhannuksen taikaa. Nyt terälehdet ovat käpristyneet ja värit haalistuneet. Silti siinä on jotain kaunista. Se muistuttaa siitä, että juhla oli olemassa, että kesän tärkein viikonloppu tuli elettyä.

Kuivunut kukkaseppele on kuin pieni muistoesine hetkestä, joka ei palaa samanlaisena enää koskaan. Jokainen juhannus on omanlaisensa. Jotkut jäävät mieleen sateesta, toiset auringosta, jotkut ihmisistä, joiden kanssa ne vietettiin.

Kesä ei kuitenkaan ole ohi. Vaikka juhannus merkitsee monelle kesän huippukohtaa, on edessä vielä lämpimiä iltoja, aamukahveja terassilla, marjapolkuja metsään ja ehkä muutama uusi muisto talteen kerättäväksi.

Niinpä annan kuivuneen kukkaseppeleen vielä hetken roikkua paikallaan. Se muistuttaa minua siitä, että kauneus ei ole vain kukinnan hetkessä, vaan myös siinä, että osaa arvostaa hetkiä niiden jälkeenkin.

Kiitos juhannus 2026. Ensi vuonna taas.

ja aherrukset jatkuvat....

     Vuorossa "ihmisvaraston" eli vierasmajan terassiprojekti.