Huh hellettä heinäkuussa

👀 

Hellettä heinäkuussa – saariston paahteessa

Mjöskär paahtuu. Heinäkuun aurinko ei säästele, ja saari tuntuu uivan valossa ja kuumuudessa. Vesi on niin tyyni, ettei edes pieni väre käy pinnassa – kuin lasia, joka heijastaa kesän kirkkaimman taivaan. Illalla kalat hypähtelevät vesirajassa kuin muistuttaen, että kyllä sielläkin eletään, vaikka ilma seisoo paikallaan. Ruoho kellastuu silmissä, ja askel rahisee kuivassa maassa.

Koirilla on tuskaisia öitä. Läähätys ei lopu edes keskiyöllä, ja me uitamme niitä yhä uudelleen, yön hiljaisina tunteina, toivoen helpotusta edes hetkeksi. Nukumme patjoilla tuvan lattialla oven ja ikkunoiden läpivedossa, missä lattialankkujen viileys tarjoaa edes pienen lohdun.

Kesäkuussa, kun satoi viistosti ja villasukat kuuluivat vielä iltarituaaleihin, lupasin – ihan ääneen – etten heinäkuussa valita helteestä. Ja en ole valittanutkaan. Ainakaan kovin paljoa. Mutta nyt, kun yötkin ovat alkaneet muuttua trooppisiksi, on pakko myöntää: helppoa ei ole edes täällä, saariston syleilyssä.

Silti, kaupunki ei kutsu. Ei edes hetkeksi. Täällä, helteenkin keskellä, on vapauden maku. Vesi on lähellä, ilma tuoksuu suolaiselta ja mäntyiseltä, ja iltaisin, juuri ennen pimeää, on se hetki, jolloin maailma tuntuu pysähtyvän – ja kaikki on kuitenkin ihan hyvin.

Viime kesän majakka on vielä hyvässä kuosissa. Kivien maalaus on jatkunnut tänäkin kesänä. Niistä vielä myöhemmin lisää...

Kyllä, on kuuma.

Naapurin uljas Swan. Luvassa on kahdet 60v. juhlat yhdessä. Viikonloppuna 19.7 Miika & Krister.

Vanha ystäväporukka, monet hyvät hetket vesillä koettuna. Tänään saaressa juhlahumussa myöhälle yöhön saakka. Miika & Taru (Myy), Tiina, Krister & Merja (Nalle).

Vatsa täynnä hyvää ruokaa, niin hellekin tuntuu paremmalta. Hyvä ruoka se hyvä mieli, totta se on!

Samoin maistuu kesän hittijuomat pakkasessa jäädytettyjen viinirypäleiden kanssa.

Taru pesee Tarua.

Talvea varten moottorikelkan zekkaus, toimii.

Kaupan valmisamppeli oli huono idea, ainakin tänä vuonna. Ensin täynnä kirvoja ja sitten lakastuu todella nopeasti tässä helteessä. Ainakin, kun roikkuu paahteessa. Huono hoito siis.

Pihapiirin kukat kukoistavat kyllä.

Paljon villivadelmia tulossa. Mahtavaa!

Sudenkorentoja lentelee todella paljon, etenkin iltaisin.

Vähän siivosimme rantaveden kasveja pois.

Alingossa meillä oma "viinikellari" eli maahan muurattu kuoppa toimii hyvänä juomavarastona. Sopivan viielä, vaikkei ihan kannata lihoja sinne vielä säilöön. Mökin jääkaappi on turhan pieni, ensikesän ajatus uusia keittiötä ja samalla vaihtaa myös isompi jääkaappi. Kaikkea on hyvä suunnitella, katsotaan, mikä toteutuu.

Vanhassa kaivossa on vettä, mutta en sitä joisi.

Villimansikoista tulee lapsuus mieleen. Kuortaneen mökin kesät ja villimansikoiden metsästys.

Tiistaina 22.7.2025 koetin saada kaloista kuvia. Kovin ovat vikkeliä ja vesi sen verran sameata ettei kaukaa saanut zoomattua kovin laadukkaasti. Hyvä yritys kuitenkin.

Laiturin alta on viileintä seurata mamman uintimatkoja.

Jostain se varjo on välillä saatava ja samalla hyttysten suoja.

 

Samaisena tiistain aamuna Krister haki kaupungista puutavaraa laituriremppaa varten. Me odotimme uiden ja noh, helteestä nauttien. Vesi 23+.

Rannassa ohut pilviharso peitti aurinkoa ja päivällä etäältä kuului ukkonen. Kiitos harso, suora paahde hetkeksi helpottui.

Projekti on käynnistynyt 23.7.2025.

"Kaikki on hyvin juuri nyt, tässä hetkessä."
— Muumimamma, Tove Jansson.

Ensimmäinen matka suoritettu ja saareen vesi vei

 

Kylmää kyytiä "kookossaarille" tai ihan vain tavanomaiselle suomalaiselle saarelle Mjöskäriin. Kevät tuoksuu, aurinko paistaa, mutta kylmä hyisevä tuuli tuntuu luissa ja ytimissä. Ehkä vielä muistuu mieleen, millaista tämä on helteisillä keleillä eli parhaimmillaan. Vene on vielä täysin raakileena. Sprayhood on korjattavana (odottaa sitä uutta ikkunaa), purjeista vain keulapurje on asennettu paikoilleen. Tiikkikansi on pesemättä... Sisälle veneeseen ei kannata mennä vaikka olisi kylmä, siivous täysin tekemättä ja patjatkin on vielä sikin sokin. Tämä vuosi on muutoinkin ollut täysinäinen ja ikäväkin. Läheisiä on menetetty ja kaikkea...  Täytyy taipua ja todeta vain, "aina ei voi kaikkea ehtiä". 

Vasta lauantaina jaksoimme lähteä matkaan, sää kohtuu ja tuuli riittävä. Keulapurjeen avulla (sen jonka olemme saaneet kiinni) pääsimme lähes rantaan saakka. Matkaan meni vähän vajaa kaksi tuntia pienen palelun kera.

Perillä koetimme päästä ensin ykköslaiturille mökin eteen, mutta vesi oli aivan liian matalaa ja pohjakivet vain kuulsivat veden pinnassa. Yritimme kyllä ja saimme hennon pohjakosketuksen. Nopeasti peruutus ja paluu saaren toiselle puolelle. Saimme myös seuraa sukulaisista Miiku ja Taru 💙.

Tyylikkäästi rantaan omalle tukkialiturille.

Tätini virkkaamat upeat verhot saivat paikan saunan ikkunalla. Kiitos Virpi Setälä 💚.

Pientä tuotesijoittelua ilman sen tuloja ClasOhlsonin uusi aurinkokennovalaisin pääsi terassille keräämään energiaa lämpöisistä auringon säteistä.

Samoin valitettavasti jälleen lokki on asettautunut laiturimme päähän nauttimaan samoista lämpimistä auringonsäteistä ja luonnollisesti, munimaan. Jokavuotinen riesa, vaikka luontoa rakastammekin. 

Toinen riesaksikin kutsuttu pihan kevätharavointi sekä suuren määrän käpyjen keräys meneillään. Kieltämättä katsoin vähän ärtyneenä metsän reunan kuusipuita että pahukset voisi kaataa pois. Mitäpä kuitenkaan metsä olisi ilman puita ja mökkipiha luonnon keskellä ilman niitä?

Kaikesta selvittiin ja mökin kevätsiivous hyvällä mallilla. Seuraavalla kerralla taitaa olla sitten mökin sisäremontin aloitus. Suunnittelua on tehty jo pitkään, se ei varmaan lopputuloksessa näy. Amatööri asialla siinäkin lajissa, mutta hauskaa pitää olla ja sen verran hyvää jälkeä, että itse kestää lopputuloksen kanssa elää.

Ennen kotiin lähtöä Kippari sai Miikun avustuksella isopurjeen paikoilleen. Tosin purjeen suoja oli jäänyt kotiin. Menee se näinkin, ainakin sunnuntain kotimatkalle päästiin hyvillä mielin lähtemään.

Koirat tottuneesti nukkuvat koko matkan.

Meriseikkailuja on vielä luvassa lisää.