Thorasviken - Iso-Kuusinen

Yksi parhaista luonnonsatamista Iso-kuusinen. Hiekkarantaa riittää ja kallioita sekä metsää kävellä. Viimeinen tällainen luonnon rauhan etappi ennen ihmisääniä ja loman loppua. Huomenna matka jatkuu Lauralle ja siitä viimeiseen etappiin Ukiin. Miehistö vaihtuu ja Ruffhäxan matkustaa autolla koirien kera kotiin. Työt alkamassa 1.8.23 (näinkö nopeasti 6 viikon loma meni?) ja arkeen valmistautuminen alkaa. Tämä matka on ollut vähän arkinen, ettei ole ollut mitään isoja ikimuistoisia hetkiä. Paras hetki oli ehkä se, kun Reposaaren aallokossa helmat kastuivat. Lyhyt hetki, mutta ne pienet hetket tekevät elämästä sen parhaan. Pienistä asioista se onni tulee, sekä omasta asenteesta. Vai onko näin?

Matkalla ihailimme veneitä ja ihmettelimme pilviä.

Melko syvissä vesissä ja sopivalla rennolla nopeudella mentiin. Koko reissun vesien lämpötila on ollut tuota 18-19 luokkaa. Lisäksi paikoin levää myös näkyvissä. Ei täysin hellettä vaikka lämmin eli ei tällä reissulla ole tullut uitua lainkaan.

Perillä ja Iso-Kuusisessa saa veneen ankkuroitua todella lähelle rantaa.

Kallioilla kävimme pari tuntia paistattelemassa päivää ja juomassa picnickahvit. Harvinaista herkkua, koko ranta vapaana ihan vain meille.

Verkan - Thorasviken

Mieli luontoon vie ja ihmispaljoudesta kaipaamme rauhaan. Tuttu paikka Thorasviken kutsuu. Lahden poukama on sopivan matkan päässä ja rauhassa päivällä lähdemme. Jännityksellä osasimme odottaa, millainen on vanhan laiturin kunto. Viimeksi kävimme Thorasvikenissä 2020 ja silloin jo paikka oli alkanut olla selkeästi huonommassa kunnossa. Tiistai oli toivoa täynnä.

Talvi on valitettavasti tehnyt tuhojaan. Laituri on vinksinvonksin ja eipä tuolle voi ajatella kylkiparkkiin asettautumista. Yhdeksän tonnin vene taitaisi viedä loputkin puut mennessään. ISO harmi! Jälleen yksi hyvä vanha laituripaikka on poissa. Joudumme jäämään lahdelle ankkuriin. Ankkurissa olemisessa ei sinällään ole mitään vikaa, mutta koirien kanssa se on hieman työlästä.

Puolipilvinen, mutta melko lämmin sää jatkuu. Ankkurissa melko lähellä rantaa, mutta ei liian.

Pääsimme sentään pikkupaatilla tutkimaan laituria ja kävelemään metsätielle. Pieni kävely tekee hyvää, ettei vain istuskele veneessä. 

Laiturin vieraskirjaan kirjoitimme käyntimme ja viisi päivää sitten oli viimeisin kirjaus. Kuitenkin täällä aina joku käy.

Kyllä me tänne tulemme vielä uudestaankin, vaikkemme laituriin enää pääsekään. Luonnon rauha ja tuttu paikka. 

Äitini sanat tulivat mieleeni, "jos maas olis krivat, niin kyllä nostaasin".

Seikkailut jatkunee jälleen huomenna. Thorasviken hiljenee.