Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rönnskär. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rönnskär. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. kesäkuuta 2022

Loma alkoi siirtopurjehduksella

 


Tällä kertaa s/y Juliana lähtee kesäloman siirtopurjehdukselle miesvoittoisella miehistöllä. Ystävä Markku tuli avuksi ja matkaseuraksi Etelä-Suomesta  saakka. Lähtöä viivyteltiin lauantaista sunnuntaihin melko kovan tuulen vuoksi. Eilen oli puuskatuuli noin 14m/s ja mikäs miehillä kiire vielä olisi ollutkaan. Hyvässä seurassa istuttiin iltaa kotosalla ja ajoissa mentiin nukkumaan. Aamulla startti ja hieman edelleen reipas tuuli liehutteli paidan helmaa kotisatamassa. 

Lähtö sujui ketterästi, vaikka sivutuuli painoi rantaa kohti melko voimalla. Ensimmäinen etappi melko lähellä, meille kovin tuttu saari Rönnskär. Siitä matka jatkuu maanantaina aamulla alaspäin ja sääennusteiden mukaan osan matkaa vastatuulessa. Maakrapu Merja odottelee puhelimen äärellä miehiltä matkapäivityksiä ja kuvia lisää. Töitä vielä viikko ja sitten päästään koko perheen voimin yhteiselle lomapurjehdukselle.



Rönnskär sunnuntain auringossa






Kotiväki seuraa tiiviisti matkantekoa, Kaskiset 13.6.22






sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Ensimmäinen purjehdus 2020. Vaasa - Rönnskär

Nyt pääsimme matkaan, ensimmäinen purjehdusmatka tänä kesänä. Valitettavasti joudumme toteamaan tänä kesänä, eikä keväänä. Olimme viime syksynä ajatelleet, että tehdään tulevan vuoden 2020 venepäivien määrästä ennätystä, eipä taida tulla tai eihän sitä vielä tiedä... Jokatapauksessa hieman taidot ruosteessa (sen mitä nyt maakrapu on 6 vuoden aikana oppinut) ja ote haparoiden pääsimme matkaan viikonlopun viettoon Rönnskäriin. 

Sijainti: Rönnskär, Maalahti (n. 40 kilometriä Vaasasta länteen) 63° 03,8' N 20° 48,8' E.





Kaikki on vielä hieman sikinsokin, mutta irti päästiin laiturista.


Kuten kuva kertoo


Sää mitä parhain. Lämmintä vaatetusta oli hyvin huolella varattuna mukana, mutta eipä toppatakkeja tarvittu. Loppumatkasta otimme Genuan pois voidaksemme molemmat nauttia hetken keulassa maisemia ihaillen. Loppumatka taittui pelkällä isopurjeella ja ohjauspilotilla. 






Matka sujui joutuisasti ja reippaassa neljässä tunnissa olimme perillä. Matkan nopeudesta moni on varmasti vähän eri mieltä, riippuen kulkupelistä, millä "Rönkkäriin" nyt sitten on lähtenyt. Purjeveneen nopeudeksi riittävän sukkelaan kuitenkin selvisimme. Pääasiahan on, että on itse matkaan tyytyväinen.


Grillikatos kuvattuna myös, kuvan laatu on onneton, mutta asia tulee esille. Täällä on monet hyvät makkarat grillattu.


Grillikatokselle pääsee lyhyen matkan kävellen pitkin hienoja pitkospuita. Tämän polun varrella kasvaa tyrnipensaat ja, kun niiden aika on, ohi mennessä saa napsia vitamiinit suuhun.

 
Taustalla vuokrattava metsähallituksen mökki ja saunatila, oikealla roskapiste. 


Kuvien laatu ei perjantai-illan päätteeksi ole häikäisevän upea, mutta kelpaa tällä kertaa näin.







Tämä sama kiviukko on tönöttänyt jo vuosia Rönnskärin vahtina. Kalsaritkin ovat muistaakseni joskus jalassa olleet, ne ovat menneet parempaan käyttöön.





Isäntä "The Captain" osui kameran eteen. Tämän vuoden ensimmäisistä askeleista "Rönkkärin" kallioiden päällä nauttimassa.


Pooki on maalattu ja huollettu, hienoa!








Merenkurkun yksinäisin vessa, mutta ajaa asiansa hienosti.





Ruu täyttää syksyllä 14v. ja vielä sitkeästi kävelee mukana. Hengenahdistusta on enemmän viimeaikoina ollut ja vaikuttaa siltä, että Ruu nauttii purjehduksesta viimeistä kesää.
____________________________________

Lauantai-aamu 13.6.2020

Miiku heräilee naapuriveneessä. Lauantai-aamulla laskin, että noin 20 venettä löytyy. Ruuhkaa on siis ihan riittävästi.

Köysikumit likoamassa, lisäksi kylpymittari mittaa veden lämpötilaa. Vertailimme kolmen veneen mittareita ja kahta eri kylpymittaria keskenään. Saimme samansuuntaisia lukemia, vesi siis keskimäärin +14 ja veneiden lämpömittarit ovat kunnossa. Ei siis uimaan, ainakaan me.


Tiina ja Eero taas, olivat uimassa...


Saunalle oli tuotu nättimyksiä 


ja laiturille halkoja...


Jokainen laituri lähes täynnä veneitä.









Western Bunchberry




Salakuvattuna Eero tornilla, siellä toimii hyvin Internetyhteys, joka muuten ei ole tässä paikassa kovinkaan loistokas.


Lauantai-iltapäivällä teimme yhdessä Tarun ja Tiinan kanssa hieman muotikuvauksia, emme valitettavasti saaneet assareita ja valaistusryhmää kuvauksiin, mutta selvisimme ilmankin. Kyseessä oli Swanni-verkkokaupan tuotekuvaukset. Asuna oli tällä kertaa yksi pellava-tunikamekko ja mallina kaunotar Tiina, ehkä seuraavissa kuvauksissa mukana muitakin asuja. 






Näissä maisemissa kelpaa kuvata.



💝💝💝



Eero kävi ottamassa kuvia vedestä käsin. Kolmen kopla siinä. Tänä kesänä tämä kokoonpano ei taida olla Etelä-Suomessa purjehtimassa yhdessä, viimekesänä Eeron ja Tiinan kanssa vietimme pari päivää Saviletossa eli Peterzénsissä. Lähdemme kesälomamatkalle "alas" heinäkuun toisella viikolla ja vain omalla kokoonpanolla.


Laiturissakin voi purjetta vähän nostaa. Reiviköysiä piti vähän parannella.


Kaffepaussi on aina paikallaan.



Lauantai-iltana kokoontuminen kallioille. Grilli kohta kuumaksi ja yllätyshäät tiedossa. Miiku ja Taru olivat salaa menneet naimisiin ja juhlat toki piti nopealla tempaisulla järjestää. Onnea 💕


Eero ei ole tässä testaamassa häähuntua... 



Onnea ja hyvää elämää Taru & Miiku 🎂🌹






Moni asia vaikuttaa tänään lupaavalta.





Tiina ja Eero Skool! Tästä se kesä alkaa!!!🥂

_____________________

Sunnuntai ja kotiinpaluun aika







Tuore aviopari 💖




Nopeudet vain nousevat



Kotiinpaluu on myös koirille mieleen. Mukava on käydä nauttimassa luonnosta ja merestä, mutta koti on koti ❤✌