sunnuntai 23. elokuuta 2020

Mjöskär mökkisaaressa

Viikonloppu saaressa ja Miiku & Taru olivat tehneet meillekin uuden laiturinalun saaren "takaosaan". Heille tuli kiire koota tämä tukkilaituri, kun katsoivat Aissista meidän lähestymisen. Tänne tulee parin viikon päästä meille uusi omatekoinen laituri ja perustamme "Mjöskärin purjehdusseuran"😆. Eli kahden viikon päästä urakkatyötä ja vasarointia.



Serkusten upeat menopelit!


Saaren sukumökit.





Vattuja ja mustikoita ihan pihapiirissä.




Mökillä on mukavaa, miehetkin viihtyy ja odottelee pitoja tuvassa. 

                                 Tyytyväinen mustikkametsäläinen, näitä vielä löytyi ihan kivasti.


 Saaren läpi on mennyt melkoinen trombi. Paljon puita kaatunut, mutta käyttöön ne menevät. Eipä tarvitse  itse kaataa.

 Myy mukana mustikassa.






Vähän kuvia viikonlopusta, mutta on saunottu, uitu, seurusteltu suvun kanssa ja aterioitu yhdessä ihana illallinen. Kaunis sää on ollut ja rentouttavaa metsäilyä. Kotimatka oli hieman takkuinen ja puuskat olivat parhaimmillaan n. 20m/s. Alkumatkasta keulan kylläkin jo melko vanha purje repesi reunoiltaan. Pari vahvaa ärräpäätä tuli, ei muu auttanut kuin ajella kotiin. Kunnon aalotoja puolessa välissä ja sain pidellä Myystä jo kiinni, ettei pieni koira tipu penkiltä. Kotisatamassa jouduimme jättämään veneen ulkolaiturille. Puuskatuuli esti turvallisen laituroinnin, emmekä halunneet kolhia muita veneitä saati omaa. Huomenna sitten siirto omalle venepaikalle, lempeämmällä säällä.





Kotimatkan rajuimpia hetkiä en saanut videoitua. Pidin kiinni penkistä 💪😅



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti