perjantai 1. toukokuuta 2020

Kesää kohti kunnostusta

Vaasan Suvilahden hallilla on keväiset touhut aloitettu. Myöhälle on kaikki tänä vuonna jäänyt. Korona-aika aiheuttaa työkiireitä eri tavoin kuin aikaisemmin. Jonkinlainen yleinen väsymystila lienee myös taustalla, vai laiskuus? Hallilla on hääritty lähinnä viikonloppuisin (tai joka toinen). Veneily on tosiaan paljon muutakin, kuin lillumista leppoisilla laineilla. Kaikenlaiset valmistelutyöt vaativat yllättävän paljon aikaa ja energiaa. Vielä ei ole edes veneen kylkiä vahattu (pohjaa, kuten maakrapu-rouva väittää). Tosiaan, pohjankin huolto on vielä myös kesken, valitettavasti.

Syksyn maalaus on takana ja kylki kiiltää upeasti hienon uuden maalipinnan ansiosta, jonka saimme hyvän palvelun kera: https://franksmaleri.fi/fi/ ja http://www.kvarkenmarin.fi/?lang=fi.



                                                       Alla kuvia kunnostuksen vaiheista. 




Keulasta löytyi vanha kolhu, joka oli piilotettu/pakkeloitu/peitetty. Tässä oli onni onnettomuudessa, että se löytyi. Emme tästä tienneet ja saatiin sekin osa kunnolla nyt korjattua. Ei tästä kohtaa ainakaan tule vedet sisään. Kunnon pohjatyö teetettiin maalauksen lisäksi, ei tarvitse meidän elinaikana varmaankaan enää uudelleen tätä sitten tehdä. Ellei tule uusia isoja kolhuja...😉



     Niin siitä tuli valmis ja hieno! Tästä oli hyvä lähteä sitten omalla hallilla jatkamaan puunausta...

__________________________________________________________________________

              Vesitankkeja on puhdistettu, moottoritilaa siistitty... Melkoisia hämärähommia...





Mittasin vähän mahdollisen uuden maton mittoja.






Täällä ei saa huimata.

"Ropellia" tuunataan, eli perävetolaiteen sinkkipalat vaihtoon.

 


              Vinssit huollettu "Zek", olikin jo aika. Huomasi kyllä, ettei viime vuonna sitä tehty.



Sattui siinä pieni haaverikin, vinssilaatikko putosi ja yhden vinssin muovilevyn osa meni halki. Miten niin pääsi käymään? Jaa-a. No uusi on jo kuitenkin tilauksessa. 



Pientä raitamaalausta. Pohjan käsittelyä varten reunan fiksaus, ei ihan sekään mennyt täydellisesti. Joissakin kohden teippaus ei ollut ihan pitänyt tai sitten vika on tekijässä, eli amatöörissä. 


    Loppusilauksia pikkuhiljaa. Vene vahattu sunnuntain ratoksi 17.5.2020. Myöhälle menee tänä   
    vuonna veneen vesille laitto. Viikon päästä SE tapahtuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti