Talvi saa tulla

Aurinko laskee varhain, ja tuuli tuo mukanaan jo hyisen kosketuksen. Rantamaisema on hiljentynyt, kun viimeisetkin veneet on nostettu ylös talviteloilleen. Tämä hetki tuntuu aina hieman haikealta – kesän laineet ovat vaihtuneet syksyn ruskaan, ja nyt vesi alkaa peilata jäisiä sävyjä. Talvi tekee tuloaan.

Veneiden nostaminen on kuin hyvästien jättö kesälle, mutta samalla lupaus uudesta alusta. Veneet saavat levätä, suojassa pakkasen puremilta ja lumipyryn tuiverrukselta. Rannassa ne seisovat rivissä, kuin odottaen jo seuraavaa kautta, jolloin purjeet jälleen pullistuvat ja moottorit hyrähtävät käyntiin.

Mutta nyt on aika rauhoittua. Luonto hiljentyy, ja sen mukana myös me ihmiset. Talvessa on omanlaisensa kauneus – kirkkaat tähtiyöt, kuura oksilla ja jäiden soitto rannalla. On hetki pysähtyä ja nauttia tästä vuodenajan vaihdoksesta.

Vaikka kesä on ohi, talvi tuo mukanaan mahdollisuuden uuteen. Se kutsuu meidät kääriytymään lämpimään viltin alle, nauttimaan höyryävästä kupposesta teetä ja antamaan ajatusten ajelehtia, kuin veneet ensi kesän kevyillä aalloilla.

Talvi saa tulla. Ja kun kevät taas koittaa, rannassa odottavat veneet kertovat, että elämä kulkee eteenpäin – sykli jatkuu, aina yhtä kauniina ja alati muuttuvana.

Tervetuloa talvi

Näiden kuvien myötä jätämme hyvästit kesälle ja toivotamme talven lämpimästi tervetulleeksi. Olkoon se täynnä rauhaa, kauniita hetkiä ja uusia muistoja. Nyt on aika hengähtää, nauttia kaamoksen tunnelmasta ja antaa luonnon kulkea omaa kulkuaan.

Talvi, sinä saat tulla. ✨

Syksy

 Mennyt kausi on ollut hyvin erilainen verrattuna kahdeksaan edelliseen kesään. Purjehdus "ruffhäxanilla" tänä vuonna on jäänyt vaatimattomaan yhteen kertaan ja sekin oli vain mökille saareen. Mökillä olemme rempanneet ja saunoneet koko kesän. Syksy on ollut päätösten ja muutosten aikaa. Monenlaista on nyt meneillään, mutta surullisinta on tässä ja nyt. 

⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴⇴

Muistokirjoitus ystävällemme Eerolle

Sydämen täyttää suuri suru ja kaipaus, kun hyvä ystävämme Eero poistui luotamme aivan liian varhain, äkillisesti 11. lokakuuta 2024. Eero oli aina valmis uusiin seikkailuihin, ja hänen elämänsä oli täynnä merituulta, aaltojen kuohua ja sinistä taivasta horisontissa. Hänen kanssaan jaettuja hetkiä purjeveneellä ja Rönnskärin kallioilla ei koskaan unohdeta – ne naurun, toveruuden ja yhteisen haasteen hetket, jotka tekivät hänestä niin ainutlaatuisen.

Eeron rakkaus purjehdukseen oli ilmeistä. Hänen varma otteensa ruorissa, tarkkaavainen katseensa ja hänen hiljainen, mutta määrätietoinen läsnäolonsa tekivät hänestä ystävän, johon saattoi aina luottaa. Hänen ja vaimonsa Tiinan kanssa olemme kokeneet purjehdusmatkoilla juurikin ne ikimuistoiset erilaiset hetket/tilanteet, jotka jäävät sydämeen.

Mutta Eero oli enemmän kuin purjehtija. Hän oli ystävä, jonka sydämessä riitti lämpöä kaikille. Hänen lempeä huumorinsa, avuliaisuutensa ja tapa olla läsnä jättivät pysyvän jäljen meihin kaikkiin. Hänen poismenonsa jättää suuren tyhjyyden elämäämme, mutta samalla hän jättää meille muiston, joka kantaa läpi vuosien – muiston rohkeasta, vilpittömästä ja väsymättömästä miehestä, joka purjehti läpi elämänsä samalla päättäväisyydellä kuin myrskyssä.

Vaikka Eero ei ole enää kanssamme, hänen muistonsa elää merellä, siellä missä tuuli kuljettaa veneitä ja aallot lyövät vasten keulaa. Me kannamme hänen muistonsa mukanamme joka kerta, kun nostamme purjeet ja katsomme taivasta kohti.

Hyvästi, Eero. Sinä olet purjehtinut nyt kauas, mutta sydämissämme säilyt aina lähellä!

Tiinalle voimaa 💗

💔