Tunnin matkan päässä Torsholmasta sijaitsee Lappo. Suurehko vierasvenestama, joka tapaa olla melko täynnä. Kuulimme, että perjantaina paikka oli ollut aikaisin päivällä jo ihan täynnä. Hyvin mahduimme laituriin lauantai-päivällä noin 12:00 paikkeilla. Myöhemmin päivän mittaan veneitä tuli kiitettävästi lisää, mutta ihan tukossa satama ei ollut. Sauna oli hyvä, ravintola rannassa sopiva hinta-laatusuhde. Vaalea hanaolut oli erityisen hyvää. Palvelua ei miltään osin voine muutenkaan moittia.
Museoon emme menneet sisälle. Lippujen hinta 4€/hlö ja museo käsitti tuon yhden huoneen. Koirat olisivat kyllä halunneet sisään.
Hmmm... Taidetta löytyi täältäkin. Kaikenlaisia otuksia...
Satamassa laiturin päässä grillausmahdollisuus ja hyvät pöydät. Satamatoimistosta saa myös pallojäätelöä (nam) sekä rannan Tarmo-lähikaupasta söimme 3 kaverin makoisat jäätelöt.
Jos ei tällä pääse hyvään tunnelmaan niin, millä sitten?
Huomasimme, että monien satamakohteiden mukaisesti täälläkin on luontopolku. Lauantai-illan ratoksi lähdimme rennosti tällä polulle ja ajatuksena, että sen pituus on varmaan samaa kuin muuallakin eli max 2km. Noh, pieni matkatarina tästäkin kävelystä sitten lapsille syntyi.
Luontopolun ihan alussa on minigolfrata, jota ei taideta oikein enää käyttää.
Juhannuksesta jäänyt kuivunutkin juhannsussalko. Varmasti ollut tuoreena ja uutena upea.
Polku on hyvin merkitty valkoisin kivin. Kivissä on jollakin ollut tekemistä & kantamista, sillä...
Nallen ilmeestä voi jo lukea, että tässä vaiheessa polkua meitä alkoi jo hieman hermostuttaa, sillä mukana ei luonnollisestikaan ollut kelloa, ei puhelinta, ei karttaa eikä hajuakaan lenkin pituudesta. Polkua vain riitti ja riitti. Meille tuli jo tunne, että kierrämme mutkien kautta kehää. Aikaa oli kulunut jo hyvän verran (ajantaju oli jo mennyt), mutta pieni hiki alkoi helmeillä otsalla. Lenkin maku tuli jo tässä touhussa. Ihan ei saunan jälkeen ollut tarkoitus vetää pitkää matkaa, mutta toisin kävi. Todettiin, että nyt ovat amatöörit metsäpolulla. Sandaalit jalassa, kesätamineet ja ilta tulossa. Emme sitten katsoneet karttaa lähtiessä, eikä reitistä oltu otettu mitään selvää etukäteen. Yleensä kyllä otamme kuvan reitistä, mutta nyt vaan ei. Sehän hieman kostautui.
Lammasaitauksen kohdalla väsymystä oli ihan aidosti päällä ja koirillaKIN kova jano. Tässä kohtaa valkoiset kivet katosivat ja edessä oli vain tämä sähköaita. Hetken epätoivoisen vilkuilun jälkeen huomasimme, että aidan takana meni heinikon keskellä ohut polku. Sinne vain sitten, eipä ollut paljon muuta vaihtoehtoa. Sanat alkoivat olla vähemmän kauniit tässä vaiheessa retkeä. Ärtymys alkoi olla sitä luokkaa, että kuvaaminenkin loppui. Ainut tavoite oli vain selvitä pois. Suuntavaisto alkoi pettää eikä ollut tarkkaan tiedossa, olemmeko edes oikealla polulla. Epäilys iski, aika kului ja polku vain jatkuu ja jatkuu. Meren kohinaa ei kuulu.VIHDOINKIN polku päättyi tielle ja polulla pieni puinen kyltti "Hamnen". Tosin se kylttikin osoitti ojaan, että oli vain luotettava tien perille viemiseen.
Tovi tätäkin tietä saimme kävellä, eikä varmuutta oikeasta suunnasta ollut. Pitkästä aikaa tuli pieni epäuskon sekainen eksymisen tunne. Satamassa onnellisena perillä mietimme hetken, haluammeko vilkaista karttaa. Reitti oli 5km pitkä ja saimme tähän aikaa kulumaan noin 2,5h. Ei ihme, että meinasi usko ja voimat loppua. Reitillä oli vuorotellen nousua ja laskua sekä kapeaakin polkua. Tuo kilometrimäärä ei sinällään ole paljon, mutta metsässä jo valmiiksi väsyneenä se tuntui. Lisäksi se tunne, ettet tiedä matkan pituutta ja loppuvaiheessa alkoi tulla jo "kauhun" tunne, jos reitti onkin 10km. Ei onneksi! Mitä tästäkin opimme? Joka kerta selvitä reitti ja puhelin mukaan 👍
Sitten ei muuta kuin nukkumaan ja huomenna nokka kohti uusia seikkailuja.
🔛
