keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kesäloma 2017 Vaasa Seglis - Mikkelinsaaret

DAY 1. Kesäloma alkoi ja maanataina 26.6.2017 loman ensimmäinen purjehdus. Ensimmäinen pysähdys oli pohjoiseen päin mennessä, Mikkelinsaaret. Paikka sijaitsee Vöyrin ulkosaaristossa, joka on nykyisin metsähallituksen omistuksessa. Ensimmäistä kertaa "mamma ratissa" ja ilmeet ovat sen  mukaiset. Taustalla komea Raippaluodon silta, joka on Suomen pisin silta, jopa 1045 metriä. Silta yhdistää Raippaluodon ja Björkön (Mustasaaren kunta) mantereeseen. Aikaisemmin tuota väliä kuljettiin lossilla, lapsuudesta muistan sen matkan jännittävänä, se oli silloin suuri elämys. 




Ensimmäisellä etapilla Mikkelinsaarilla on 2km pituinen luontopolku, jota osittain kävimme katsomassa. Kovin oli polku kivinen ja vaikeakulkuinen. Vanhempi koira Ruu ei selvinnyt kävelystä omin avuin, emme sitten kiertäneet koko reittiä. 


                         

                        Myy ensimmäisellä kunnon reissulla, nauttii kannella.










Mikkelinsaarten saunarakennus taustalla

Juliana 💕


DAY 2 Pietarsaaren seutu Mässär ja sen luontoasema, entinen luotsien ja merivartioston rakennus. Toimintaa tällä hetkellä pitää luotsiasema ry. Isossa päärakennuksessa toimii kesäkahvila. Saarella on monta (50kpl) pientä yksityistä hauskaa kesämökkiä.





Kaffilassa munkkipossu maistui kaikille 😛

Kahvilan vahti, maksamatta et lähde... :)


Lokkipariskuntaa oli  hauska seurata



Day 3. Edelleen paikassa Mässkär. Tänään on säät hellineet ja aurinko hieman lämmittänyt sielua ja kroppaa. Olemme rentoilleet ja vähän paikkoja veneessä fiksailleet. Lomatunnelmissa...


          Ohitse lipui jopa uusi hieno Baltic 175 jalkainen "supersluuppi", jonka viralliset kastajaiset  
          ovat nyt tulevana lauantaina Pietarsaaressa Balticin satamassa. 










Kallan majakka

Mässkärin maitokellari



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti