perjantai 24. kesäkuuta 2022

Maarianhamina JUHANNUSAATTO -22. Matkapäivät 7-8

Maarianhaminaan startti laiturista 06:50 ja aamukahvit laineilla. Kieltämättä väsytti ja yleensä nukumme veneessä hyvin, mutta nyt oli uni ollut molemmilla katkonaista. Ehkä tietoisuus siitä, että kello herättää aikaisin aamulla alkoi painaa mielessä. Aamu oli lämmin ja kaunis.



Kanaalin esimmäinen avaus 09:00, jolloin me olimme siellä 20 minuuttia aikaisemmin odottelemassa. Loistava ajoitus! Kaksi ihmistä oli rannalla katselemassa aamun kolmea lipuvaa venettä. Päiväsaikaan kanaalin rannalla on usein paljonkin ihmisiä vilkuttamassa, kuninkaallinen tunnelma ♛

 
Jännitys tiivistyyyyyy ja NYT! 09:01 avautuu silta





Olimme niin keskittyneitä kanaalin läpi menosta, ettemme meinanneet sen jälkeen huomata uivaa metsäkaurista. Oli tuuria, ettemme ajaneet päälle. Kauris ui niin nopeasti, etten saanut parasta mahdollista kuvaa niin lähetä kuin olisi ollut mahdollista. Elämäni ensimmäinen kerta, kun näin uivan metsäkauriin.



Laiturointi oli pieni seikkailu. Ensin menimme reunimmaiseen laituriin, jossa on kunnolliset isot poijut ja kaukana laiturista. Saatuamme köydet kiinni tajusimme, ettei laituri ole käytössä. Vedet ja sähköt poikki sekä laiturin päässä puueste. Kuulimme satamasta myöhemmin, että vedet olivat jääneet laiturilla putkiin ja jäät rikkoneet systeemit. Elikkä uusi suunnitelma. Kävelimme laitureilla ja pohdimme tarkoin, miten veneemme laituriin tuomme. Ongelmana on lähinnä se, että täällä on puupaalut laitureiden väleissä, jotka ovat melko kapeasti. Meillä on vene 4m leveä ja se tuo omat haasteensa tällaisessa ahtaudessa. Suurin osa laitureista on vielä vanhaa mallia ja tehty paljon pienemmille pursille. Rohkeasti peruutimme lähelle rantaa (kaiun mukaan syvyys 2m uuteen aisapaikkaan. Kieltämättä jännitti tilanne todella paljon ja se vei yllättävänkin paljon energiaa. Jälkeenpäin kuulimme muutamia ihmetyksiä, että tässä kohden veden syvyys kirjan mukaan olisi vain 1,5m. Mittasimme pienellä jännityksellä uudelleen narulla tarkasti syvyyttä ja HUH se riittää, on tuota lukemaa enemmän mittaa. Meillä syväys veneessä vain 165. Hienosti onnistuimme kaikessa ja miehistö hyvillä mielin.




Vähän näin...










Täällä on niin todellakin idyllistä ja ihania hienosti kunnostettuja vanhoja taloja 👍


Venäjän lähetystö kovin hiljaisena...


Lähetystön edessä mielenilmaisun puu.




Todellista juhannusaaton tunnelmaa 💃







Täällä kuuluu asiaan käydä edes ulkopuolelta katsomassa Pommerin alusta. Alla vielä muistomerkki ja muistolaatat mereen menehtyneille.





Tuulinen hellepäivä päättyy "Alandiassa" hyviin tunnelmiin. Kävelty, käyty kaupassa ja kävelty. Huomenna ulos syömään laivaravintolaan sekä voittamaan minigolfissa (täällähän on hieno rata).





torstai 23. kesäkuuta 2022

Bomarsund, matkapäivä 5-6

Päivä 5

Aamulla heräsimme vesisateen rauhalliseen ropinaan ja oli vaikea kuvitella, että eilen oli todellinen hellepäivä. Aamutoimien jälkeen lähdimme rauhassa matkaan ennen puoltapäivää. Rauhallista matkantekoa teimme 4h pienessä vastatuulessa pilvisessä säässä moottorilla ja ensimmäisen kerran molemmat koiruudet, jopa Nalle olivat rauhallisia & nukkuivat koko matkan.  Nalle 5kk ei edes pissannut veneeseen vaan malttoi odottaa rauhassa (sekin vielä) laiturointia. Bomarsundin venelaituria on erittäin siisti, vesipisteet ja sähköt löytyvät laiturista. Lahden poukamassa on pieni vuokrattava sauna ja viereisen leirintäalueen palvelut käytettävissä. Hinta kohtuullinen 16€ ja sähkö 4€, maksoimme mielellämme tuon (verrattuna eiliseen hintatasoon Glada Laxenissa). Leirintäalueen kioski ja ravintola näyttivät ihan kivoilta, Bomarsundin linnake on mahtaisa ja huomenna kierrämme tarkemmin tätä aluetta. Tänään kävimme vain linnakkeen raunioilla sekä iltalenkillä vielä tervehtimässä paikallisia lampaita.



 Still "in lööööve"

❤❤❤❤
❤❤❤



Pissupaperi maton päällä ja laatikko ensimmäisellä portaalla, pieniä "varotoimia" veneessä aina tarvitaan.




Juuri, kun sanoin ettei merikotkia ole näykynyt lainkaan, vilahti ensimmäinen. Olisiko pitänyt sanoa myös, ettei viisisatasia ole sitten leijunut 😎


Lossin vaijerit olivat melko kierällä, odotimme ohitusta ja pienellä jännityksellä (no minä jännitin) matka eteni yli lossiväylän.


Myy vähän jo kyllästyneenä, mutta rauhallisena. Vähän hän mieltään pahoittaa hän...


Jotain jännää alkaa näkymään...



Rannan läheisyydessä leirintäalueen kioski ja ravintola. Vanhaa ja viihtyisää.


Heti selvitimme kartat alueesta ja linnake näkyi heti kioskin edessä. Bomarsundin linnoituksen alue on yllättävän laaja. Alue on vanha ja sen rakennusurakka vaati pitkän suunnittelun. Rakentaminen alkoi vuonna 1820 ja siitä ei milloinkaan tullut täysin valmis. Vuonna 1854 Iso-Britannia ja Ranska hyökkäsivät linnoitukseen, joka saatiin nopeasti valloitettua. Sääli sillä kovan työn tulosta ei milloinkaan nähty kokonaisloistossaan.



Täällä sitä Oolannin sotaa on käyty.











  Hyvä tähystyspaikka, jonka muoto hankaloitti ammusten/tykinkuulien sisääntuloa.


 Sillan entisöinti menossa tai uudistaminen, valmis vasta vuoden kuluttua (2023).






Hieno vaakuna tykissä, venäjän?



Aina pitää olla vähän mukana paikallista guggaa.




Tähän muistomerkkiin Nalle törmäsi vauhdista, oli niin villinä ettei tajunnut estettä nurmella. Voi raasua, vähän lohtusyliä ja kaikki hyvin.





Paikallista elämää


Aivan uusi besökscentrum.




En tiedä, mitä ajattelivat meidän läsnäolosta? Turhauttavat turistit?



Päivä kääntyy iltaan ja väki hiljenee...


❤❤❤

Päivä 6


Matkanteon ja kaiken näkemisen ihmettelyssä meinasi ihan unohtua  Bomarsundin vierasvenesataman laituripaikan tarkempi kuvaus. Laituri teki välittömästi vaikutuksen uutuudellaan ja siisteydellään. Laituri oli viihtyisässä lahden poukamassa kiinni korkeassa rantakalliossa. Sähköt sekä vesi löytyy. Vierellä olevan vanhan leirintäalueen suihkut ja pesutuvat ovat käytössä, mutta emme käyneet testaamassa (ei välttämättä houkutellut tällä kertaa).


Toisena matkapäivänä kävelimme todella paljon. Tavanomaisten koirien lenkitysten lisäksi kävelimme Bomarsundin linnakealueen merkityn reitin, joka kokonaisuudessaan on hieman alta 5km. Sää helteinen ja vesipullo mukana välttämätön. Jälleen työpaikka hyvin edustettuna. 





 
Raunioalue on yllättävän laaja ja sotaväen lisäksi alueella asui niin sanottua normiväestöä, kokonainen kyläyhteisö. Paljon alueelle jäi suunniteltua rakennusta rakentamatta, kun alue tuhoutui ja osin Venäläiset tuhosivat rakennuksia itse, ettei valtaajille jäänyt hyviä ehjiä rakennuksia. Mieleenpainuvin on yllä oleva tornirakennus, joka sijaitsi korkean kallion päällä. Sinne pääsee vaihtoehtoisesti tien kautta tai polkua pitkin. Alastulo oli mielenkiintoinen kokemus, polku oli loppua kohden niin jyrkkä, että koiratkin meni kantoon. Suositus --> mukaan hyvät ja pitävät kengät.




Nalle

 Tällä tykillä varmasti osui pitkälle.


Tässä olisi Venäjän kielitaito paikallaan.










 Vankityrmä? Tuskin silloin kauan sitten tääällä näin vettä oli... Karu kuitenkin.






 
Kaikenlaista kasvillisuutta täällä on, vaikkakin sanotaan usein merialueita karuiksi.


Tykinkuulan jälkiä näkyi muurissa todella monta.



 
Metsäpolulla oli mahtavia saniaisalueita sekä mainita kannattaa, että mänty tuoksui todella ihanan voimakkaasti.




 
Näitä yksityiskohtia ihasteltiin ja hämmästeltiin. Kuinka ennen oltiin rakennettu kohtuullisen nopeasti vaivalloisia isoja kivisiä rakennuksia ja näitä uria näkyi kivissä, kun kiviä on aikoinaan halkaistu ja "muotoiltu" seinämuuriin sopiviksi.

 
Kuten tyypillistä kuvaan ei välity maiseman jyrkkä polku ihan realistisena. Lasku vietti alaspäin tästä eteenpäin yhä vain jyrkemmin ja jyrkemmin. Kaiteita ei ollut kuin tässä lyhyessä pätkässä. 


Torstai päättyi kauniisti käen kukuntaan, jota saimme kuunnella koko illan. Erikoisen läheltä ja selkeästi käki kuului. Väsyneet matkalaiset painavat pään aikaisin tyynyyn. Huomenna tarkoitus herätä aikaisin ja suunnata kohti Maarianhaminaa.