tiistai 31. elokuuta 2021

Elokuu


Viimeisten purjehdusviikonloppujen kuvat julkaistu nyt ihan vähän myöhässä. Arki on ollut vilkasta, työntäyteistä ja elämää täynnä. Näitä matkoja on mukava vieläkin muistella todella lumisen talven keskellä. Kesä onneksi tulee vielä uudelleen.


Krister palaamassa "etelästä" veneen kanssa, hänenkin kesäloma on päättymässä.

Lämpöisiä syysviikonloppuja vietämme lähinnä saaressa. Luvassa on laiturin kunnostamista ja mustikkametsää.







Taru ja syksyn grillaukset.


Myy ymmärtää myös herkkujen päälle (kovasti)




20.8









28.8









lauantai 31. heinäkuuta 2021

Uusikaupunki - kesän matkan alku- ja loppupiste

Lähdimme Ukiin hieman puolen päivän jälkeen ja ihana lämmin kesäsää muistutti, ettei kesä ole ihan kokonaan lopussa, vaikka loma olisikin. Viimeiset ruskettavat säteet hellivät meitä ja nautimme päivästä sekä matkasta vaikkei purjeita saatukaan nostettua (konehommia, ei tuule tarpeeksi). Ratauduimme jälleen Salmerin rantaan, jossa saimme rauhassa käydä suihkussa ja kävellä metsäpolun kautta syömään keskustan rantaravintolaan. Huomasi selvästi, että sesonki on loppumassa ja kaupunki todella paljon hiljaisempi kuin kaksi viikkoa sitten. Hiljaisuus ja rauha sopii meille erinomaisesti.






   Ukiin pääsimme purjehduskisaajien kanssa samassa linjassa.



Ei mitään mestarillisia valokuvia (etenkään tuo tuhkakuppi tuossa pöydällä), mutta rauhallisuus välittynee kuvista ja tästä jää itsellekin muistot viimeisestä illasta. 


Uki hiljenee lauantain auringon laskuun ja huomenna vielä osa päivää koettavana täällä, sitten hyppään autoon ja ajan kotiin Vaasaan.