Omaa Galmouria saaressa

Perjantaina startti saarimökille Raippaluodon Mjöskäriin. Kovasti ajatuksena oli päästä nyt sitten vihdoin ja viimein purjehtimaan, johan on heinäkuu (2.7.21). Saimme kuitenkin koko matkan päästellä vastatuulessa, että… Ei siis purjeita. Pääsimme kuitenkin matkaan kesän ensimmäiselle viralliselle purjehdukselle. Perinteiseen tapaan olen unohtunut suurimman osan solmuista ja köysien paikoista jne. Eiköhän ne asiat taas opi uudelleen ja uudelleen, kuten aina. Tässä lajissa on loputtomasti opettelemista ja aina jotain talven aikana unohtuu. Onneksi autoilun kanssa ei ole ihan samoin, siinä alkaisi ajattelemaan, että kuskissa  on iso vika. Alla kuvia lähtötunnelmista.

Perjantai-ilta saaressa muistutti väreiltään jopa syksyä. Tyyni ja lämmin kesäilta. Vesi +19. Viikonlopun aikana vesi lämpeni jopa +22 asteeseen, eli oli hyvin uimakelpoista. Talviturkit jäivät Mjöskäriin.

                                                 ja auringon laskun aikaan.... (ne syksyn värit jopa näin kesällä)

Viikonloppuna Krister ahkeroi ja itsepintaisesti vahasi veneen kylkiä vedestä käsin. Kaikki työt ovat jääneet nyt useastakin syystä todella myöhäiselle, mutta ainakin on tekemistä. 

Myy ei kameran edessä kääntänyt päätään pois, vaikka niin yleensä aina tekee. Hän oli niin onnellinen päästessään aamun viimeiset tunnit nukkumaan mamman ja papan väliin. Loma on ihanaa aikaa koirillekin. 

Viikonloppu päätöksessä ja kotimatkalla sunnuntaina. Matka ei ole pitkä ja nautimme hiljakseen keulapurjeen avuin kotimatkasta. Vauhtia huikeat 3 solmua :) 

Ei mitään hienoja purkkareita, vaan aitoa meininkiä, kaunista vaatimattomuutta.

Tuuletus pelaa 

 

Vanhin, surkein, pienin ja heikoin hellyyttävä vanha keulapurjeemme toi meidät kotiin. Viime vuonna kauden päätösmatkalla hyvän keulapurjeen reuna repesi totaalisesti. Paikallinen ompelimo ei ole ehtinyt ottaa työtä vastaan. Pitänee suunnata Turkuun asiaa hoitamaan, siellä se onnistunee parhaiten.

Ainahan veneessä täytyy romantiikkaa olla, ei glamouria, eikä kiiltokuvaa, ihan arkista auringon polttamaa läheisyyttä. 

Vene dipattu veteen

Tämä vuosi on ollut tahmainen koronavuosi. Kaikki tapahtuu hitaasti, mutta kaiketi kuitenkin varmasti, koska vene on kuitenkin saatu veteen. Suurimman kunnian valmistelutyöstä (lähes kokonaan) saa Krister. Hän on yksin paljolti venetyötä tehnyt tänä vuonna, mutta kyllä muillekin työtä vielä riittää tästäkin eteenpäin. 

Tiistaina 8.6. 2021 vene pääsi laituriin ja masto asettui paikoilleen torstaina. Puomia vielä vietiin perjantai-illalla vanhalla uskollisella peräkärryllä. 

Vielä lauantai-iltana teimme veneessä sähkötöitä. Uusi tutka sai uudet liitännät ja ystävä monitaituri Kai auttoi näissä kovasti. Ihana, että on osaavia fiksuja ystäviä. Miehillä riitti puuhaa melko myöhälle saakka ja naisväki katosi hissukseen kotiin viettämään lauantaita.

Myy erittäin päättäväisenä lähdössä kotiin nukkumaan 😏

Ystäviltä Tiinalta ja Eerolta saimme viikonloppuna hienot kesäterveiset kuvan muodossa, heilläkin on tänä vuonna vene vesillä melko myöhään ja hyvissä tunnelmissa nauttivat jo saariston kallioista(kin).

     Me saamme vielä tyytyä nauttimaan köysien asetteluun, irtaimiston kantamiseen ja siivoamiseen.

Hyvää kuitenkin kannattaa odottaa, eikö vain?