Ensimmäistä kertaa Nalle Mr. Paddington (synt. 26.1.22) Myyn & perheen kanssa venerannassa ja veneessä. Yllätys, pelastusliivitkin sopivat juurikin hyvin. Poika oli vähän ihmeissään, mutta tapansa mukaan todella reipas. Toukokuun lopussa mahdollisesti ensimmäinen purjehdusmatka edessä.
perjantai 20. toukokuuta 2022
Nalle veneessä
Niin ja rannassa käyntiin
liittyi muutakin...
Ansioituneesti Vaasan kirkkopuistikon pizzan kautta kotiin!
Labels:
Vaasa Seglis
Vaasalainen maakrapu, ohjattu veneeseen ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Edelleen erehdysten kautta opettelee purjehduksen saloja. Veneessä "Ruffhäxan" ja kotona pomo.
Amatöörikuvaaja maalla ja merellä
sunnuntai 27. maaliskuuta 2022
Kevät 2022 veneen kunnostustyöt ovat alkaneet
Suvilahden hallissa veneen kunnostustyöt ovat hiljalleen alkaneet. Tänä vuonna ensimmäisenä vuorossa on hupiakkujen, lataussäätimen ja jääkaapin paneelin vaihto. Parina viimeisenä vuotena olemme pahimpina hellepäivinä jännittäneet jääkaapin kylmyyden riittävyyttä. Koneisto on ollut liian pieni jääkaapin tilavuuteen nähden, etenkin jäähdytysmekanismi on helteillä ollut kovilla. Tulevana kautena saamme toivottavasti maidot ja lihat pidettyä viileinä 😉
Ai niin ja viime kesänä asennettuun uuteen aurinkopaneeliin uusi lataussäädin.
Pientä johdon mittailua, riittää!
Työnjohto seuraa puuhia tiiviisti.
Tuotesijoittelun paikka, isännän uusi Ryobin pora ensimmäistä kertaa käytössä. Hyvin toimii ja kevyt käteen, jopa rouvan käteen sopiva. Tällä kelpaa toimia niin veneessä kuin maalla.
Salaperäinen kuva. Paneelin takana ruuvit eivät sitten ota kiinni, tämä hyvä näin.
Koneisto asennettu jääkaapin alle. Toimii nyt hienosti eikä kuulu isoa "ylikäyntihurinaa". Nyt kelpaa
säilöä hyviä ruokia matkoille mukaan.
Monenlaista viritystä ja myttyä löytyy tällä hetkellä. Sisätilojen siivous tänäkin vuonna jäänee "ruffhäxalle".
Portaat hiottu hienon ja sileiksi. Värikarttaa esiin ja uuden lakan sävyä etsimässä. Yllättävän haastavaa
löytää juuri oikeaa sävyä, etenkin kun valaistus on heikko ja kovin on pinnat osin kuluneet ja eriväriset.
Tavoitteena on ensi vuonna lakata laajemminkin sisäpintoja. Lähdetään nyt tästä.
Säät ovat tänä keväänä olleet kyllä aurinkoiset, mutta jäätävä tuuli on kiusana... Tosin asutaan
merenrantakaupungissa niin eihän tuo ole mitenkään tavatonta. Kesää on jo kovasti ikävä, niin ja
tietenkin vesille pääsyä odotellaan. Hetki lähestyy kyllä!
Labels:
Suvilahti
Vaasalainen maakrapu, ohjattu veneeseen ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Edelleen erehdysten kautta opettelee purjehduksen saloja. Veneessä "Ruffhäxan" ja kotona pomo.
Amatöörikuvaaja maalla ja merellä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)